Mitä naprapatia on?
Naprapaatti on tuki- ja liikuntaelimistöön erikoistunut nimekesuojattu henkilö, jonka ajattelu perustuu länsimaiseen lääketieteeseen. Hän pystyy hoitamaan, tutkimaan ja ennaltaehkäisemään tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöitä. Naprapaatti erottuu muista samankaltaisista alalla toimijoista tieteellisellä näyttöön perustuvalla hoitomuodolla.
Naprapaatin hoito on tutkitusti vaikuttavaa ja kustannustehokasta, asiakaslähtöistä, näyttöön perustuvaa toimintaa sekä olemme erikoistuneet kapealle tuki- ja liikuntaelin sektorille, jolloin meiltä löydät avun ongelmiisi. Yleisimpiä syitä hakeutua naprapaatille on niskan, selän sekä eri nivelten kiputilat, rasitus-ja urheiluvammat sekä iskiasoireet.
Naprapaatti käyttää passiivisia tai aktiivisia hoitomuotoja.
- Passiivisia hoitomuotoja on esimerkiksi
- pehmytkudoskäsittely,
- nivelten mobilisaatio- ja manipulaatiotekniikat
- erilaiset lihasvenytystekniikat.
- Aktiivisella hoitomuodolla tarkoitetaan
- että, asiakas tekee ja kuntouttaa itse itseään erilaisilla kehoa kuormittavilla harjoitteilla,
- toiselta nimeltä tätä kutsutaan myös lääkinnälliseksi harjoitusterapiaksi.
Koulutus
Naprapaatiksi voi opiskella Suomessa ainoastaan Kotkassa, mutta muualla maailmassa esimerkiksi Ruotsissa tai Yhdysvalloissa. Naprapatian tutkinto on 240 opintopistettä ja koulutus kestää 4 vuotta.
Lisätietoa naprapatiasta osoitteesta :